Rusukin kevätkokous sujui myös digitaalisesti

Lauantaina 18. huhtikuuta 2020 pidettiin Rusukin kevätkokous poikkeuksellisesti digitaalisena kokouksena tämänhetkisen koronavirustilanteen johdosta. Oli ilahduttavaa huomata, että kokoukseen osallistui niin uusia kuin vanhoja jäseniä johtokunnan lisäksi. Kokouksessa käsiteltiin mm. Rusukin vuoden 2019 toimintakertomus sekä päivitettiin yhdistyksen säännöt. Rusukin johtokunta ehdotti kevätkokoukselle, että kevät- ja syyskokousten sijasta järjestetään tulevaisuudessa vain yksi vuosikokous, joka tulee järjestää ennen 31. maaliskuuta. Viime vuosina vain pieni osa Rusukin jäsenistä on päässyt mukaan kevät- ja syyskokouksiin. Sääntöuudistuksen myötä Rusukki pyrkii aktiivisemmin tavoittamaan ja tapaamaan yhdistyksen jäseniä muiden Uppsalassa järjestettävien tilaisuuksien yhteydessä koko toimintavuoden aikana. 

Ensimmäinen vuosikokous järjestetään vuoden 2021 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Nykyinen johtokunta jatkaa vuosikokoukseen asti.

Rusukin päivitetyt säännöt löytyvät täältä (selaa sivua alaspäin)



Kommentit