Opinnäytetyö ruotsinsuomalaisten lasten identiteetistä

Tuuli Uljaksen maisterin opinnäytetyö ”Mä oon niinko… ruotsinsuomalainen” ”Jag är liksom.. sverigefinsk” hyväksyttiin kesäkuussa 2019 Uppsalan yliopistossa. Opinnäytetyö on tehty lapsi- ja nuorisotieteen alalla, joka on osa Uppsalan yliopiston koulutustieteiden opetusohjelmaa. Lapsi- ja nuorisotieteessä keskeisenä on lapsen oma näkökulma tutkittavaan aiheeseen. Sen sijasta, että lapsi olisi tutkimuksen kohde, nähdään lapsi itsenäisenä, aktiivisena toimijana, jonka käsitys todellisuudesta muodostuu omien kokemusten kautta sekä sosiaalisissa suhteissa muiden ihmisten kanssa (niin lasten kuin aikuisten). Leikin ja toiminnan kautta lapset työstävät aikuismaailman tapahtumia, tapoja ja käytäntöjä ja muokkaavat niistä näin oman näkemyksensä ja tulkintansa (näistä muodostuu lasten oma kaverikulttuuri, kamratkultur).

Tuuli Uljaksen tutkimuksen kohteena oli selvittää ruotsinsuomalaisten lasten näkökulmaa omaan identiteettiin sekä millainen merkitys ruotsinsuomalaisuudella ja suomalaisilla sukujuurilla on lapsille itselleen. Tutkimuksen keskeisenä ajatuksena on, että yksilön identiteetti muotoutuu koko ihmisen elämän ajan ja kaikki se, mitä koemme, näemme, tunnemme, kenen kanssa ja millaisessa ympäristössä toimimme vaikuttaa meihin sekä niihin mahdollisuuksiin, joita meillä on rakentaa omaa identiteettiämme. Se missä määrin yksilö tuntee yhteenkuuluvuutta omaan kielelliseen ja kulttuuriseen ryhmäänsä on yksilöllinen kokemus. Vähemmistöidentiteetin kohdalla puhutaankin usein itseidentifikaatiosta, mihin liittyy halu tai aktiivinen valinta kokea yhteenkuuluvuutta omaan kielelliseen tai kulttuuriseen ryhmään. Vähemmistön mahdollisuudet käyttää vähemmistökieltä valtakielen rinnalla sekä toteuttaa omaa kulttuuri-identiteettiään ovat kuitenkin riippuvaisia yhteiskunnallisesta tilanteesta ja lainsäädännöstä, puhumattakaan niistä historiallisista tekijöistä ja rajoituksista, jotka määrittävät vähemmistön asemaa yhteiskunnassa.

Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla yhtätoista 9-14 vuotiasta toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaista lasta. Kvalitatiivisten haastattelujen ja erilaisten tehtävien avulla selvitettiin lasten ajatuksia ruotsinsuomalaisuudesta, millainen suhde heillä on suomalaisiin sukujuuriinsa sekä miten lapset itse kokevat suomalaisuuden juuri Ruotsissa. Lasten kertomukset ja ajatukset, toisin sanottuna lasten oma näkökulma ja äänet, muodostavat tutkimuksen analyysin tärkeimmän osan. Haastatteluissa lapset pohtivat synnyinmaansa sekä vanhempiensa kansalaisuuden merkitystä omalle identiteetilleen. Näissä keskusteluissa nousi selkeästi esiin, että yhteydet Suomeen ja suomen kieli ovat tärkeitä lapsille. Monelle haastatelluista lapsista ruotsinsuomalaisuus näyttäytyi uudenlaisena identiteettikategoriana, jonka sisältö ja merkitys on vasta muodostumassa. Kokemukset identiteetin moniulotteisuudesta ovat haastavia ja ajatuksia herättäviä, mutta rajanveto ruotsalaisen tai suomalaisen identiteetin välille luo uuden mahdollisuuden identifioida itsensä ruotsinsuomalaisiksi (alla olevat sitaatit ovat suoria lainauksia lasten haastatteluista).:

”Jag är född i Sverige men jag skulle säga att jag är svensk även om min mamma är finsk. Men min pappa är svensk och jag är född här. Juu (.) då är jag kanske (.) liksom sverigefinsk.”

”Jag kommer från Sverige, jag är både svensk och finsk medborgare. Så jag är (.) liksom sverigefinsk.”

Suomen kieli

Yksi keskeisistä tutkimuskysymyksistä oli selvittää, millaisissa tilanteissa, missä yhteyksissä ja kenen kanssa lapset (oman käsityksensä mukaan) käyttävät ja kuulevat suomen kieltä. Näissä keskusteluissa suomen kieli nousi keskeiseksi tekijäksi lasten ruotsinsuomalaiselle identiteetille. Tutkimusta luettaessa on hyvä huomioida, että kaikki haastatellut lapset puhuivat suomea ja osallistuivat haastatteluhetkellä suomenkieliseen vapaa-ajan toimintaan, mikä ei suinkaan ole mahdollista kaikille ruotsinsuomalaisille lapsille, mistä haastatellut lapset olivat hyvin tietoisia. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole yleistää haastateltujen lasten tilannetta laajemmin ruotsinsuomalaisiin lapsiin tai heidän tilanteeseensa, vaan tuoda esille kvalitatiivisten haastattelujen kautta tietyn, tutkimuksessa määritellyn ryhmän ajatuksia ja käsityksiä ja sen avulla lisätä ymmärrystä ruotsinsuomalaisten lasten identiteettipohdintoihin. 

Kodin panostus lasten suomen kielen taitoon ja vanhempien kannustus oli nähtävissä haastateltujen lasten kielitaidossa. Vaikka lapset kertoivatkin arjen ja sosiaalisten suhteidensa olevan pääasiallisesti ruotsinkielisiä, suomen kieli oli lapsille tärkeä ja suurin osa toivoi voivansa oppia ja kehittää kielitaitoaan lisää. Haastatelluille lapsille suomen kieli muodostaa tärkeän yhteyden sukulaisiin ja ystäviin Suomessa, mutta se myös sitoo suomalaisuuden osaksi lasten ruotsinsuomalaista ja ruotsalaista identiteettiä. Lapset kuvailivat puhumaansa suomen kieltä ”ruotsinsuomeksi”:

”Ibland om jag inte vet ett ord eller sånt då pratar jag (.) jag pratar liksom sverigefinska. Att jag har några ord på svenska och några på finska.”

Lapset olivat tietoisia monikielisyyden eduista - se nähtiin eräänlaisena kielellisenä strategiana, jota jo 9-10 vuotiaat lapset osaavat käyttää:

”Ibland pratar vi finska för att vi inte vill att pappa förstår oss (.) Om jag säger ”isi” då fattar han att vi pratar om honom.”
[jag] Vill du att din pappa lär sig finska?
”Nej nej, inte riktigt. Annars får han veta vad jag säger om honom.”

Ruotsinsuomalaisuus ja suvun historia

Kun lapsilta kysyttiin, miten ruotsinsuomalaisuus määritellään, oli suomen kieli olennainen osa määritelmää – ruotsinsuomalainen oli lasten kuvauksissa suomalainen henkilö, joka asuu Ruotsissa ja joko osaa tai ei osaa puhua suomea. Kielen puute ei siis poissulje ruotsinsuomalaisuutta. Keskusteluissa kävi ilmi, että lapset tunsivat historiallisen taustan sille, millainen status suomen kielellä on Ruotsissa ja että moni ruotsinsuomalainen lapsi ei ole saanut oppia suomen kieltä lainkaan. 

Haastatteluissa nousi esiin lasten kiinnostus suomalaisiin sukujuuriinsa sekä halu ylläpitää kontakteja Suomeen, vaikka elämä onkin Ruotsissa ja lasten arki on pääasiallisesti ruotsinkielistä. Etäisyys Suomeen synnyinmaana kasvaa jokaisen ruotsinsuomalaisen sukupolven myötä. Oman suvun tarinat ja kokemukset siirtyvät kuitenkin tuleville sukupolville, kun lapsilla on mahdollisuus myötäelää ja kuulla aiempien sukupolvien tarinoita ja nähdä suomalaisuus ja Suomi positiivisessa valossa. Nuoretkin lapset voivat olla hyvin perillä vanhempiensa ja isovanhempiensa Ruotsiin muuttamiseen liittyvistä kokemuksista, kuten haastatteluissa kävi ilmi. Lapset määrittelivät monet perinteet, asiat ja tavat ensisijaisesti Suomesta Ruotsiin mukana tuoduiksi ja niistä on ajan kuluessa muodostunut ruotsinsuomalaisia:

”De flesta sverigefinska saker är faktiskt finska, de har importerats från Finland till Sverige eller de finnarna som kommit från Finland har tagit dem med sig till Sverige. Och de görs sverigefinska där.” 

”Vi äter inte karelska piroger i Sverige eftersom här köper man rispiroger i en butik.”

Lasten kertomuksissa suomalainen sauna sai lähes myyttisen statuksen, jonka ylivertaisuus suhteessa ruotsalaiseen ”bastuun” oli yhteinen, ryhmässä jaettu kokemus:

”Ju, därför skulle jag helst bo i Finland. Bastun är mycket bättre i Finland än i Sverige” 

Sosiaaliset suhteet ja ystäväverkostot

Yksi tutkimuksen keskeisiä osista oli selvittää lasten mahdollisuuksia muodostaa sosiaalisia suhteita muihin saman ikäisiin ruotsinsuomalaisiin lapsiin. Lasten kertomukset olivat hyvin yhteneväisiä siinä, että heillä on vain vähän suomenkielisiä kavereita Ruotsissa. Lasten suomenkieliset sosiaaliset suhteet muodostuvat näin ollen lähinnä perheenjäsenistä, toisin sanottuna suomenkielisestä vanhemmasta, sisaruksista ja isovanhemmista. Vaikka monikielisyys sinänsä on lapsille luonnollinen ja arkinen asia ja monella on kaveripiirissään muita monikielisiä ystäviä, ovat lasten ystäväpiirit sekä koulussa että vapaa-ajalla lähes poikkeuksetta ruotsinkielisiä ja mahdollisuudet käyttää suomea tai osallistua suomenkieliseen toimintaan ovat vähäisiä. Koulujen äidinkielentunnit eivät myöskään nousseet esiin mahdollisuutena muodostaa ystävyyssuhteita ja verkostoja muihin suomenkielisiin lapsiin, sillä tunnit ovat lyhyitä (40-60 minuuttia) ja osa haastatelluista lapsista oli ainoa oppilas suomen kielen tunneilla. Tämä ei näyttänyt kuitenkaan vähentävän lasten kiinnostusta suomen kieltä kohtaan; vähäisetkin suomenkieliset kaverit ovat tärkeitä sosiaalisia kontakteja ja muutamalla lapsella oli ystäviä myös Suomessa, joiden kanssa he pitävät yhteyttä lähinnä sosiaalisen median kautta tai Suomessa lomaillessaan. Juuri sosiaalinen media avaa uudenlaisen mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden luomiselle.

Yleisesti ottaen haastatellut lapset suhtautuivat suomalaisiin juuriinsa positiivisesti ja kokivat yhteenkuuluvuutta myös ruotsinsuomalaiseen identiteettiin. Kukaan haastatelluista lapsista ei kuvaillut ruotsinsuomalaisuutta ongelmalliseksi tai kertonut kohdanneensa diskriminointia, ennakkoluuloja tai kiusaamista suomalaisten sukujuurtensa johdosta. Ruotsinsuomalaisuus on positiivinen resurssi, osa lasten moniulotteista identiteettiä, joka on aina mukana, vaikkei se olisikaan aktiivisesti arjessa käytössä. Vaikka lasten arki on hyvin ruotsinkielistä ruotsalaisessa elinympäristössä, monikielisyys ja ruotsinsuomalaisuus ovat lasten identiteetin tärkeitä osia ja niistä on hyötyä myös tulevaisuudessa, kuten lapset kertovat:

”Livet och kompisar är här i Sverige men livet är bättre eftersom jag kan finska.”

”Det är bra att kunna två språk i Sverige. Jag säger att (.) inte så många kan finska.” 

”Man kan få ett bättre jobb om man kan finska.”

”Man kan bli Finlands president, presidenten måste ju kunna både finska och svenska.”

Voit lukea Tuuli Uljaksen maisterin opinnäytetyön kokonaisuudessan tästä


Tuuli Uljas toimii Rusukin lastentoiminnoista vastaavana henkilönä.

Kommentit