Unien maailma teemana Rusukin Suomi-koulun kesäleirillä


Mitä tapahtuu, kun lasten nukuttaja Nukkumatti rikkoo vahingossa unikoneen?

Sen tietävät lapset, jotka osallistuivat Rusukin Suomi-koulun kesäleirille elokuussa 2021. Viikko ennen koulujen alkua kokoontui parisenkymmentä lasta Rusukin kesäleirille Fyrisgårdenille. Päiväleiri on järjestetty vuodesta 2011 lähtien ja teatteripedagogi Heini Vahtera on tullut Suomesta vetämään leiriä jo kymmenenä kesänä!

Teatteripedagogi Heini Vahtera

Lasten päivät täyttyivät tarinoiden suunnittelusta, rekvisiitan valmistelusta, ruokailusta ja monista ulkopeleistä ja -leikeistä, sekä perinteitä kunniottaen keilailusta.




Viikon aikana leiriläiset kuvasivat filmin, aikaisempien vuosien teatteriesityksen sijaan. Tämän vuoden leirin teemana oli unimaailmat. Unikoneen mentyä rikki unet menivät sekaisin ja unimaailmoissa kohdatiin kummia, ystävällisiä ja hurjiakin olentoja. 
Pätkä leiriläisten filmistä

Leirin apuohjaajina toimivat viisi entistä leiriläistä ja Suomi-koululaista. Mahtavaa, että meidän nuoret haluavat olla mukana toiminnassamme eri tavoin myös vanhempana!

Apuohjaajat

Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat leiriläiset taas ensi kesänä! Sitä odotellessa jatkuu Suomi-koulu lauantaina 4. syyskuuta lähtien.








Kommentit